maanantai 30. kesäkuuta 2014

Buon appetito!

Yleisesti ottaen Italiassa ulkona- syöminen on halpaa ja ruoka hyvää, mutta voit myös joutua ravintolaan, missä ruoka ei olekaan sitä mitä odotit.

Tässä muutama käytännön neuvo, miten löytää ruokapaikat, missä nauttia hyvästä italialaisesta ruuasta.
Tämän "syöpöttelijän" kokemuksia.

Yleistä:

Jos näet houkuttelevan näköisen pizzerian, ravintolan, osterian tai trattorian, missä on "ulkovaloja kuin Las Vegasissa", mutta paikka ammottaa tyhjyyttään tai on täynnä ulkomaalaisia turisteja, ohita se.
Turistit kun ei tunne paikallisia ruokapaikkoja.

Katsele rauhallisesti ympärillesi, mikä paikka täyttyy italialaisista ruokailijoista, ja ryntää sinne.
Italialaiset tietävät parhaat ruokapaikat ja matkustavat sinne, vaikka ravintola olisi kymmenien kilometrien päässä kaupungista, keskellä vuoristoa, ylhäisessä yksinäisyydessään.

Kun itse olen turistina italialaisessa kaupungissa, missä en ole ennen ollut, seuraan italialaisia kuin hai laivaa, tai sitten vain astun sisälle kauppaan tai baariin ja kysyn: "Dove si mangia bene qui?"  "Missä täällä syö hyvin?"
Paikalliset ovat iloisia ja ylpeitä neuvomaan sinulle kaupungin parhaat ruokapaikat.

Usein suosituimmat ravintolat eivät ole ulkoapäin isoja moderneja ravintoloita, ja ehkä ovat piilossakin "nurkantakana", mutta niissä voit syödä kokin käsintehtyä pastaa, paikallisia vihannesruokia, itsemetsästettyä villisikaa tai kotona tehtyä tiramisuuta.
Kannattaa kysellä "La specialità di casa" eli "talon erikoisuutta" alkupaloissa, pastoissa, jälkiruuissa jne.

Pizzeria:

Italiassa hyvän pizzan  kriteeri ei ole, "mitä enemmän tavaraa päällä sen parempaa."
Unohtakaa "kinkkujuustokatkarapumakkarasienisipulihomejuusto ja ananas päälle"
pizzat.
Maukkaan pizzan salaisuus on pohja!
Se paistetaan jauhoitetussa puu- uunissa ilman rasvaa, kuin maalaisleipä.
Tulos on rapea, pehmeä sisältä oleva pizzapohja.
Pohjaa tehdään kaikenlaisista jauhoista ja niitä sekoitellen, täysjyvästä maissijauhoon, kauraan tai jopa mantelijauhoon.
Yleisin on kuitenkin vehnäjauho.

Pizzerioiden ulkopuolella näkee usein lapun "Il forno a legna" eli "puu-uuni". Ne on ne oikeat hyvät pizzeriat. Sinne!

Elämäni parhaimman pizzan olen syönyt Napolissa:
Pieniä pöytiä katettuna aukiolle tähtitaivaan alle, puu- uuni, missä  kokki paistoi pizzapohjia lisäten päälle tuoretta tomaattimurskaa ja Napolin kuuluisaa mozzarellaa.
Ei muuta.
Uskomattoman hyvää!
Ei ruokalistaa tai pizzavaihtoehtoja, saati tilauksia.
Kokki vain huuteli: "Pizzaaa!"ja ihmiset nostivat kättä ylös, keneltä pizza vielä puuttui.
Ainoa kerta elämässäni, että olen syönyt kerralla puolitoista pizzaa!

Tottakai Italiassakin syödään pizzaa erilaisilla täytteilläkin, siksi minusta hyvän pizzan toinen tuntomerkki puu- uunin ja raaka-aineiden lisäksi on keveys.
Jos pizza on hyvin tehty,
nouset pöydästä, syötyäsi, kylläisenä mutta olosi on "kevyt".
Jos pizza jäi vatsaasi kuin rautapallo, sulamatta, unohda se pizzeria.

Pizzerioissa ei syödä ainoastaan pizzaa, vaan se on koko perheen ruokapaikka, missä voit syödä myös antipastoja, pihvejä, pastaruokia, erilaisia salaatteja, vihanneksia jne.
Ekonomisempi vaihtoehto ravintolalle ja ruoka yhtä hyvää.

Ristorante, trattoria, osteria:

Yleensä ravintolan ulkopuolella on hinnasto, mitä kannattaa vilkaista ennenkuin astut sisälle, sillä Italiassa on myös "kuuluisia ravintoloita" , mistä et selviä alle 500 e.
Hinta ei ole laadun tae, vaan usein trattorioissa ja osterioissa ruoka on jopa herkullisempaa ja "biologisempaa" kuin kallissa ravintolassa.

Syö ruokaa, mikä on kasvatettu ja tehty paikallisista aineksista.
Eli jos olet sisämaassa, missä parhaat lihat, leikkeleet ja kuuluisat tartufot, tilaa niitä.
Tiedät mitä syöt.
Älä tilaa mereneläviä sisämaassa, sillä usein ne ovat pakastettuja,
katkarapuja ja simpukoita kun ei "kasva" vuoristossa tai kukkuloilla.

Syö merenelävät ja kalat metenrantakaupungissa, missä
ne ovat aamulla kalastettu merestä, kypsennetty ja kokattu, ja tuodaan tuoksuvina nenäsi alle.
Silloin tiedät miltä maistuu kala,
taivaallisen hyvältä!

Juotavaksi tilaa paikallisia viinejä, joko edullista talon omaa karahviviiniä tai tai alueen tunnettuja pulloviinejä.

Eipä muuta kuin..
Buon appetito!

PS.Kuvassa alkupalani pizzeriassa.
Hinta 8 e.












People have read this post.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Liikennesääntö

Luulenpa, että moni turisti, joka on ajanut autoa Italiassa, on törmännyt seuraavaan ongelmaan: Kaksiriviparkkeeraukseen.

Kysymys: "Miten on mahdollista, että kun kadunvarressa on normaalit vinopysäköintiruudut,
niin niiden pysäköityjen autojen edessä voi olla vielä toinen rivi autoja pysäköitynä kadunsuuntaisesti?"
"Miten sieltä varsinaisesta ruudusta pääsee pois?"

Näin hoitavat homman italialaiset:

1.Soita torvea voimakkaasti muutama minuutti, jotta saat lähiympäristössä olevien ihmisten huomion.
Ei yhtä pitkää soittoa, sillä sitä
käytetään tienpäällä autojonossa.
Tarkoittaa: "Jono seisoo, mulla menee hermot!"
Vain  ensin pitkä ja vihainen tööttäys ja heti perään monta lyhyttä mutta ytimekästä tööttäystä.
PIIIIIIIIIIIIIIIIIIIP- PIIP-PIIP-PIIP !!!!!
Jos syyllinen ei ilmesty paikalle piakkoin, siirry vaiheeseen kaksi.

2. Nouse ylös autosta.
Seiso jalkakäytävällä ja huuda:
"Kenen auto tämä on?!!! En pääse pois parkista!!!"
Anna tehoa huutoosi liikuttamalla samalla käsiäsi kun karjut.

Useimmiten tässä vaiheessa autonomistaja ilmaantuu paikalle, sillä hän on jossain lähellä,
koska jättänyt autonsa sinun autosi perään "vain viideksi minuutiksi kun ei ollut parkkipaikkaa", asioidakseen lähistöllä.
Jos omistajaa ei kuitenkaan näy missään, vaikka olet huudellut kurkkusi kipeäksi, toteuta vaihe numero kolme.

3. Aukaise läheisten baarien, toimistojen, kauppojen ovia.
Kurki sisälle ja huutele ovenraosta:
" Omistaako teistä joku sinisen Pandan? Joku on parkkerannut mun autoni perään!"
Syyllinen tietää heti, että hänestä on kyse.
Juoksee nopeasti kohti parkkipaikkaa ja selittelee sinulle mennessään:" Scusi, scusi." "Anteeksi, anteeksi."

Yksinkertaista.

PS.Kuvassa italialaista parkkeerausta.
Taskuparkkeeraus.
Mutta se onkin jo sitten toinen tarina.











People have read this post.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Sunnuntailoma

Siinä missä suomalaiset viikonloppuisin muuttavat kimpsuineen ja kampsuineen ja ruokakasseineen kesämökille, italialaiset matkustavat merenrannalle kauempaakin, sunnuntain pikalomalle.
Niin minä ja Sergiokin.

Adrianmeren palmurannikolla  Alba Adriaticossa on tungosta.
Näyttää siltä, kuin kaikki  Italian 60- miljoonaa asukasta olisivat tulleet
tälle rannalle nauttimaan auringosta ja merestä.

Autolle parkkipaikka löytyy viidensadan metrin päästä rannasta, joten haikailen rullaluistimiani autotallista.
Mietin, miten niillä olisin alle aikayksikön jo rannalla makaamassa.
Toinen vaihtoehto on, että kaatuisin ihmismassassa ja kumoaisin samalla kymmenkunta italialaista kuin keiloja keilahallissa.
Päädyn ajatuksissani siihen lopputulokseen, että turvallisinta on kuitenkin ehkä tallustella  Sergion rinnalla kohti rantaa, vaikka keskipäivän aurinko polttaakin päänahkani.

Kävellessämme törmäämme torikauppiaitten pitämiin markkinoihin.
Kojuissa myydään toinen toistaan kauniimpia valkoisia kesäpuseroita ja hellemekkoja,värikkäitä uimapukuja ja koruja.
Pysähdyn ihailemaan vaatteita, ja unohdan samantien, että olen matkalla rannalle.
Onneksi Sergiokylmäpää muistuttaa minua, miksi olemme ajaneet autolla 180 km: Päästäksemme nautiskelemaan rantaelämästä, emme täyttääksemme vaatekaappia uusilla vaatteilla.

Ranta vilisee ihmisiä:
Hiekalla makaavia
nauravia nuoria ryhmissä.
Lehtiä varjossa lukevia vanhuksia, vedenrajassa leikkiviä lapsia.
Kaikenikäisiä tyytyväisiä lomalaisia.
Joku hyppii kiljuen meren aalloissa, joku syö vesimeloonia rantabaarissa.
Joku on ottanut aurinkoa oikein urakalla.
Palanut.

Merenaallot loputtomassa  liikkeessä, taivas hiljaisena, kirkkaan sinisenä.
Keltaisia ja oransseja aurinkovarjoja riveissä, silmän kantamattomiin.

Löydämme mukavan paikan aivan rantaviivalta, missä merenaallot antavat ihollemme kevyen tuulenvireen.
Keskipäivä.
Italialaista lomailua parhaimmillaan.
Ei kiirettä minnekään.
Olla vain ja antaa ajan kulua.

Rantalomalla unohdetaan sääntöjen kaupunkielämä.
Merenrannalla voi liioitella:
Pukeutua liian lyhyeen hameeseen,
ostaa värikkään hassun hatun,
tai antaa rannan taivaanmaalarin piirtää iholle hennatatuoinnin.
Olet minkä ikäinen tahansa.
Kukaan ei kiinnitä huomiota hassutteluihisi.
Ollaan lomalla.

Minä ostan käsikorun sateenkaaren väreillä, rannalla niitä myyvältä afrikkalaiselta mieheltä.
Se antaa minulle vapaudentuntoa.
Free!
Kotona kaupungissa käsikoru näyttäisi vain lapselliselta narulta.

Sergio tuli rannalle kahvinpavun värisenä ja lähtee pois hiilenmustana.
Minä näytin tullessa katkaravulta, ja puolenpäivän auringonoton jälkeen kypsältä tomaatilta.
Vaikka välillä istuttiin varjossakin, rantaravintolassa katkarapuja ja simpukoita ahmien.

Kun taivas alkaa vaihtamaan väriään oranssiseksi ja merenaallot hiljentävät liikettään, on aika lähteä takaisin kotiin.
Haikein mielin nousemme auringon lämmittämältä hienolta hiekalta, ja suuntaamme vielä paikalliseen jäätelöbaariin jäätelölle ja espressolle.

Että jaksaa matkustaa.











People have read this post.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Melkein suomalainen juhannus Italiassa

Suomalainen juhannus.
Italiassa?
Mahdotonta?

Ei ei.
Antaa vain mielikuvituksen lentää
ja huumorin rönsyillä,
niin eiköhän se siitä.

Koivuja on Italiassa neljä kappaletta,
niistä kolme Comossa ja yksi Gardajärvellä, joten jätetään se väliin, ettei tarvitse lähteä 800 km. päähän juhannuskoivujen hakuun.
Rajansa sillä on Suominostalgiallakin.

Oliivipuunoksat oven pieliin,
niitä kun saa omasta puutarhastakin.
Suomilippuja koristeeksi.
Siinähän se.
Juhannuskoivuoliivi.

Makkaraa grillattavaksi lähikaupasta.
Eihän se suomalaisen makkaran veroista ole, mutta kun saa kyytipojaksi Lapinkultaa pullollisen,
mitä myydään vain yhdessä Keski-Italian marketissa,
niin siinä on jo juhlan tuntua.

Sitten vaan 8-vuotta vanhat DVD eet esille Lauantaitansseista.
Musiikki soimaan kunnon desibelillä, ja pyörähtelemään lavatanssin huumassa.
Juhannustunnelma on valmis.

Harmi vaan,
että keskiyön aurinkoa,
Italian pilkkopimeässä yössä,
tähtitaivaan alla,
ei saa kuin haaveilemalla.
Onneksi muistoista sekin löytyy.

Onnellista juhannusta jokaiselle suomalaiselle maailmanääriin asti!
Toivoo Leila.

Ps.Kuva kotinurkilta, minne voisin sen juhannuskokon sytyttää, koko kylän iloksi.
Jos uskallan.











People have read this post.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Ulkosuomalainen

Tiedustelin kahdesta facebookin ulkosuomalaisten ryhmästä, suomalaisilta, jotka asuvat joka puolella maailmaa, heidän elämästään.
Tässä tulos, 137 kommenttia.
Huh huh! Olipa homma!
Tällainen on ulkosuomalainen.
Tai ainakin tältä näyttää:

Yleistä:

Kaipaa asuinmaassaan Suomeen, ja Suomessa asuinmaahansa.
Kehuu ylpeänä synnyinmaataan jokapuolella maailmaa ja säilyttää suomalaiset perinteet ulkomaillakin.

Ei tiedä minkälainen on nyky-Suomi,eikä ymmärrä aina suomalaisten puhetta.
Ajattelee eri tavalla kuin Suomessa asuva suomalainen, mutta ei ajattele myöskään kuin asuinmaansa asukkaat.
Kokee olevansa ulkomaalainen, sekä Suomessa että nykyisessä asuinmaassaan.
Suomessa "turisti omassa maassaan".

Taipumuksena nähdä Suomesta vain hyvät puolet, mutta on iloinen että on uskaltanut tehdä rohkean ratkaisun ja muuttanut ulkomaille.

Arvostaa erikoisesti Suomen valoisia öitä, mustikoita ja puolukoita, ja juo maitoa onnellisena Suomessa, vaikka asuinmaassaan juokin viiniä.

Käyttää värikkäitä vaatteita talvellakin, eikä ärsyynny ihmisistä tai asioista niin, että viitsisi kirjoittaa yleisönosastolle.

Tunkee itsensä suomalaisen turistiryhmän joukkoon, joka puolella maailmaa, vain siksi että saa puhua suomea.

Suomessa lomalla:

Kummastelee suomalaisten rauhallista käytöstä toimistoissa, haluaisi potkaista jalkaan jonossa edessään olevaa ja kiljaista: "Toimintaa!"

Käyttäytyy omituisesti: Hymyilee tuntemattomille ja tervehtii vastaantulijat.
Puhua pälättää koko ajan ja heiluttaa käsiään puhuessaan.
On vaikeuksissa oikeanpuoleisen liikenteen kanssa, joten ajelee väärällä kaistalla.
Tööttäilee liikenteessä.

Kaupassa kiikuttaa hedelmät ja vihannekset kassalle punnitsematta niitä, ja kiittää sitten asuinmaansa kielellä: "Mercî!"
Hamstraa suomalaista ruokaa ruisleivästä salmiakkiin, jotka vie mukanaan asuinmaahansa.
Ihailee ruokakaupan suomalaisen ruuan hyllyjä, jopa valokuvaa niitä.
Tyhjentää hapankorppuhyllyt.
Kuuntelee haltioituneena suomipoppia kesämökillä ja juoksee näyttelyissä kaupungissa.
Ihmettelee Suomen kesähelteiden viileyttä.

Asuinmaassaan maailmalla:

Keittää kerran viikossa makkarakeittoa, ja viettää suomiruokapäivää sunnuntaisin.
Taikoo "suomalaista kahvia" espressokahvista suomalaisella keittimellä, ja juo sitä sitten Muumi- mukista.
Syö perunamuusia riisipuikoilla.
Haaveilee karjalanpiirakoista, muikkukukosta, juustoleivästä ja pinaattiletuista ja puolukkahillosta.

Rakastaa kahta kauppaa, Lidliä ja Ikeaa.
Lidlistä hakee skandinaaviviikolla ruisleipää ja kultamokkaa.
Ikeaan matkustaa kauempaakin, kun Suomi-ikävä yllättää, etsimään pohjoismaalaista tunnelmaa.
IKEA=SUOMI.
Joku jopa purskahtaa itkuun astuessaan sisälle.
Koti on pullollaan vuosien myötä Suomesta ostettuja Arabian lautasia ja Iittalan laseja. Niinkuin on varastokin.

Pelästyttää paikallisia asukkaita ulkoilemalla lapsen kanssa sadepäivinäkin ja nukuttamalla vauvaa vaunuissa parvekkeella.
Paikalliset eivät laita parvekkeelle edes koiraa.

Vaihtaa ulko-ovet avautumaan  ulospäin, piiskaa mattoja pihalla ja kuivaa ylpeänä astiat suomalaisessa kuivauskaapissa.
Lukee Annaa , ja ajelee autolla, jossa on Suomi-lipputarra perässä.

Rakentaa saunan joka puolelle maailmaa ja joka kolkkaan.Suunnittelee saunaa jopa uima- altaan vierelle.

Iloitsee suomalaisesta humpasta ja liikuttuu tangosta ja joululauluista.
Viettää perinteisen suomalaisen joulun.

Urheilukilpailujen aikaan laittaa parvekkeelle valtavan Suomenlipun, vaikka Suomessa ei tekisi sitä ikinä.
Kannustaa Suomea kurkkusuorana,
sydämensä pohjasta.
Purskahtaa itkuun kuullessaan Maamme-laulun.

- Kukaan ei ole niin suomalainen kuin ulkosuomalainen.-


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Italiaano saunassa

Kesälomalla kotimaassani esittelin Sörtsölleni Pohjolan kauneuksia,  järvimaisemasta mustikkametsään ja yöttömään yöhön.
Ei arvannut herra Piccioni, että paras ja pahin oli vielä näkemättä ja kokematta.
Sauna.

Niinpä eräänä suomalaisena kauniina kesäiltana, kahdeksan plussa-asteen kuumuudessa, hyttysten syöminä, polkaisimme pyörillä kohti järvenrantaa, yleiseen saunaan.

Astuimme ovesta sisään, saunaan, joka oli tupatentäynnä eri ikäisiä ja kokoisia ihmisiä. Nuorimmat hymyilivät ilman etuhampaita.
Siinä me seisoimme ovella vierekkäin ja ajattelin naureskellen: "Nyt on ukkoni leijonien luolassa"
Sörtsö jakeli "buongiornohymyä" joka suuntaan, suloisen tietämättömänä suomalaisten lempiurheilulajista "kuka kestää kovimmat löylyt".

Meitä ei oltu huomaavinaan.
Suurin osa saunojista tuijotteli saunapuhtaita punaisia varpaitaan.Yksi rohkea vilkaisi vieruskaveria viekkaasti hymyillen.
Tiesin mitä hymy tarkoitti:  Nyt näytetään italialaiselle miten suomalaiset saunoo!

Juuri kun olimme saaneet kinkkumme lauteille, ensimmäinen herra nytnäytetään innostui löylyn heitosta.
Sörtsöni katsoi minua huolestuneena ja sanoi: "Mun kasvoja polttaa. Onkohan tämä vaarallista?"
Johon minä: "Ei hätää, se on normaalia."
Ajattelin: Ketä nyt ei kuumota kasvoja saunassa, voi hellanlettas sentään.

"Löylyä lissää, löylyä lissää", lauleskeli sinisilmä, vähän yli metrin pituinen, suloinen tyttö.
Ja heitti löylyä kuin rekkakuski, joka oli parin viikon reissun jälkeen päässyt saunaan.
Löylyvesi lensi kaaressa nopeaan tahtiin kiukaalle.
Sörtsö huokaisi korvaani: "En saa kunnolla henkeä."
Johon minä: "No voi."
Ajattelin: Kohta tarvii hakee happilaitteita hölmölle.

Kymmenisen minuuttia jaksoi italialainen  suomalaisen saunan suloja, ennenkuin ehdotti kasvot hiestä märkänä: "Voitasko mennä välillä uimaan?"
Juoksimme laiturille ja hyppäsimme järveen.
Olisin halunnut nähdä Sörtsön ilmeen veden alla, kun hän huomaisi, että veden lämpötila ei ollut ihan kesäisen Riminin rantaveden lämpötiloissa.
Sellaiset mukavat +16°.

Kotona Italiassa Sörtsö miettii saunan rakentamista.
Oli kuulemma niin mukavaa.
Ettei vain olisi pistänyt saunakärpänen.
Pääsevät sitten italialaisetkin suomalaisen saunaurheilun makuun, kokemaan kuka kestää kovimmat löylyt.










People have read this post.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kätevää

Meidän tavallisten pälliäisten iloksi, helpottamaan jokapäiväistä  elämäämme, viisaat insinöörit ovat kehittäneet erilaisia käytännöllisiä mekanismeja.

Tässä muutama esimerkki näistä tekniikan ihmeistä:

Korkit:

Lasipurkeissa olevat painekorkit elintarvikkeissa.
Pitävät tuotteen tuoreena, järkevä "klik-systeemi" aukaistaessa.
Hiukan vain ilmaa korkin alle ja purkki aukeaa automaattisesti.
Kätevää.
Niinkö? Työnnän veitsen tomaattipurkin korkin alle neljään eri kohtaan,  ja käytän kaikki naiselliset voimani korkin vääntämiseen.
Veitsi lipsahtelee sinne ja tänne, korkki ei hievahdakaan.
Otan tomaattipullon alassuin käteeni ja koputan korkkia kivilattiaan. Toimii! Klik!
Purkin avaamiseen meni aikaa
7-minuuttia.
Miten me pärjättiin silloin kun korkki avattiin kiertämällä?
Oli ne vaikeita aikoja, kun ei ollut nykytekniikkaa.

Nestesaippuat:

Saippuapullosta valuu  saippuaa suoraan kädellesi, kunhan painat pullon päällä olevaa korkkia.
Hygieenistä.
Kätevää.
Ai jaa. Miten saan korkin siihen asentoon, että saippua alkaa valumaan kädelleni?
Väännän, kierrän, painan korkkia, saippuaa ei tule pisaraakaan.
Avaan pullon ja vedän korkin ulos pilliputkine päivineen, saippuaa tippuu lavuaariin, mekolleni ja hiukan käsillenikin, joten saat kädet pestyä.
Voi minun rakasta mummuani,
joka joutui pesemään kätensä palasaippualla.
Raukka.

Itsestään sulkeutuvat keittiön laatikot:

Tämä on Nobel- palkinnon arvoinen
keksintö: Aukaiset laatikon ja se menee itsestään uudelleen kiinni.
Kätevää.
Voi olla. Haluaisin vain syödä ruokani perinteisesti veitsellä ja haarukalla, mutta kun ehdin ottamaan vain haarukan, kun laatikko jo sulkeutuu.
No, säästin voimiani ja 7-sekunttia
aikaanikin, kun ei tarvinnut laittaa itse laatikkoa kiinni.
Se on hienoa se.

Reunalliset alulakanat:

Näppärä. Yksinkertaisesti laitat alulakanan nurkat napakasti oikeisiin kohtiin, patjan kulmiin, ja se on siinä. On ja pysyy paikallaan.
Hienoa.
Onko? Alulakana kutistuu pesussa millin niin patja ei enää mahdukaan lakanan sisään. Taistelen jokaisen patjan kulman kanssa, niin että kynnet katkeavat.
Kun saan yhden lakanan kulman tarkasti patjan päälle, niin selkäni takana toinen kulma irtoaa paikaltaan.
Vartin painin jälkeen annan periksi lakanalle, ja lösähdän pelkän patjan päälle miettimään maailman menoa.

Automaattisesti aukeavat valurautaportit:

Nämä ovat yleisesti käytettyjä omakotitaloissa Italiassa.
Järkevä keksintö; säästää runsaasti aikaa ja vaivaa koko perheeltä.
Voit aukaista portin suoraan sisältä kodistasi, nappia painamalla.
Portti avautuu ja sulkeutuu samantien itsestään.
Kätevää.
Häh? Ongelmana on "sulkeutuu samantien".
Pysäytän auton portin eteen sammuttamatta moottoria. Säästää aikaa muutaman arvokkaan sekunnin. Soitan ovikelloa. Portti aukeaa hiljalleen. Juoksen autolle ja istahdan autonpenkille. Portti on kokonaan auki. Starttaan autoni.
Portti menee hiljalleen kiinni.
Kaasutan kiinnimenevien porttien välistä kohti sisäpihaa.
Jos olen onnekas, menetän vain takalamppuni, jos en...
No niin.
Sandwich.











People have read this post.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Giulian rippijuhlat

Viime aikoina minun ja Sergion elämä on ollut yhtä juhlaa, mikä alkaa näkymään kohta päälle poksahtavissa vaatteissani.
Eilen vietettiin Sergion lapsenlapsen Giulian rippijuhlia, mitkä toistaiseksi olivat viimeiset hilpeät ylensyöntikemut.
Onneksi.

Rippimessu oli askeettisessa, tunnelmallisessa, pienessä kyläkirkossa.
Liian pienessä.
Kirkkoon mahtui vain osa sukulaisista ja ystävistä, joten kirkon sisäänkäynti oli tukossa ihmismassasta, jotka yrittivät kurkkia toistensa hartoiden yli, mitä alttarilla tapahtuu.
Minä ja Sergio olimme litistyneinä tässä joukossa.

Osa italiaanoista seisoi oven ulkopuolella varjossa valitellen kuumuutta, ja osa oli jo antanut periksi ja istui kirkon lähibaarissa juhlavaatteissaan, aurinkovarjojen alla siemaillen kylmää juotavaa.

Minä nostelin jalkojani tungoksessa, sillä korkeat sandaalit eivät ole parhaat mahdolliset kengät seistä paikoillaan hellepäivänä.
"Kauneuden takia pitää kärsiä", sanoisi äitini.
Tuijotin pappia ja haaveilin lämpimästä suihkusta.
Kuulit oikein, lämpimästä.
+36° lämmössä, kylmä suihku laittaa elimistön vain hikoilemaan yhä enemmän, sen sijaan lämmin suihku pitää ruumiinlämmön suhteellisen tasaisena.
Minä käytän kyllä myös omaa italialaisille tuntematonta keinoa kuumuutta vastaan: Makaan kylmällä marmorilattialla välillä selälläni, välillä vatsallani ja vaihdan aina paikkaa kun lattia lämpiää allani.
Kekseliäs suomalainen.

Kolme tuntia kestäneen ( Siltä se ainakin tuntui.) messun jälkeen kaahasimme autojonossa, nälkäisinä ja ennenkaikkea janoisina, kohti ravintolaa syömään juhlalounasta.
Ajoimme mökkitietä aina vain ylemmäksi vuorille, kunnes olimme perillä.
Maisema oli henkeäsalpaava korkeuksissa, josta näkyi alhaalla laaksossa sijaitseva Spoleton kaupunki.

Puutarhassa tarjoilijat juoksuttivat tervetulomaljoja, ja naiskokki friteerasi nälkäiselle joukolle salviaa,kesäkurpitsaa ja sieniä alkupalaksi.

Sen jälkeen siirryimme sisälle vanhaan rakennukseen, mikä oli onneksi viileä kiviseinineen ja lattioineen.
Sergio oli tietysti unohtanut lukulasinsa kotiin, joten kysyin miten nyt näkee mitä syö.
Vastaus: "Ei mun tarvi nähdä mitä syön, riittää kun nään mitä sä syöt ja kuinka paljon."
Virnistin.
Maailmankuulua sergiohuumoria.

Ruokaa tarjoiltiin pöytiin alkupalaruuista, pastaan, riisiin, vihanneksiin ja erilaisiin liharuokiin.
Tarjoilijan käsi vaihtoi lautasen nenäni alta n.10 kertaa.
Olin täynnä kuin turusenpyssy vaiheessa risotto, mutta söin silti urheasti kaikki ruokalajit loppuun asti.
Onneksi mekko oli väljä ja maha piilossa pöydän reunan alla.

Välillä nostimme maljoja ja huusimme onnea ja hurraata Giulialle.
Lapset  ( ja pari koiraakin ) juoksivat kiljuen ja nauraen edestakaisin ravintolan ovesta sisälle ja ulos puutarhaan.
Heitä ei ruoka erikoisemmin houkutellut, oli kivempaa tekemistä. Napsivat vain silloin tällöin ohikulkiessaan jotain syötävää pöydästä.
Giulia käyttäytyi kuin kuka tahansa 12-vuotias, välillä juoksenteli lapsena pienempien mukana, välillä neitinä chattaili puhelimellaan.

Lopuksi kaunis käsintehdyillä ruusuilla koristeltu kakku tuotiin saliin.
Ipadit, kamerat ja puhelimet räpsähtelivät kun Giulia aukaisi lahjoja ja poseeraasi kakun vierellä
silminnähden onnellisena.

Minä söin kakkua pari palaa, vaikka
en tiedä mahtuiko enää edes mahaan asti vai jäikö sulamaan kurkun alueelle.
Mutta hyvää oli.

Ennen kotiinpaluuta lapset vielä pulahtivat riemuissaan ravintolan uima-altaaseen.
Katselin heitä altaan reunalta, auringon polttaessa kasvojani ja ajattelen:
"Huomaako joku jos tuikkaan nopeasti veden alle?"

Kurjaa olla aikuinen,
Ihan joka päivä.

PS.Kuva ravintolasta.










People have read this post.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Mummot

Mummoja riittää tässä maassa, italialaiset kun ovat pitkäikäisiä. Melkein jokaisessa perheessä on yli yhdeksänkymppinen nonnansa eli mummonsa.
Kerron nyt joistakin tyypillisistä tapauksista.

1. Traditionaaliset maalaismummot:

He heräävät aamulla aikaisin ja pukevat päälleen kukkakuvioisen keinokuituisen kietaisumekon,
( Italiassa käytetty n. viimeiset 50-vuotta.)

Hikoilevat koko päivän, koska kangas ei hengitä.
Miksiköhän kukaan ei ole kertonut heille puuvillamekkojen olemassaolosta?

Siiivoavat, pesevät pyykkiä, tuulettavat petivaatteita ikkunasta ja ennenkaikkea pyörittelevät tomaattikastiketta tunti tolkulla, hiljalleen muhimalla.
Vain Italian mummelit osaavat tehdä sen niin maukkaaksi, että kansainväliset huippukokitkin kalpenevat kateudesta.
Touhujensa aikana mummolla on aina töllötin päällä.
Hän on nähnyt 25781 jaksoa argentiinalaisesta rakkaussarjasta intohimoisen Juan- Carloksen ja kauniin Isabellan elämästä.

Ruokaostoksille mummo ehtii puolituntia ennen kaupan sulkeutumista.
Kassajonot ovat pitkät nuorista äideistä ja isistä, jotka kiirehtivät ostamaan ruokaa työpäivän päätteeksi.
Sehän ei mummoa haittaa.
Hän ohittaa jonon tuore leipä ja parmisaanipala kainalossa hokien:
"Anteeksi, voinko ohittaa? Minulla on vain pari ostosta."
Mummoillehan ei voi vastata epäkohteliaasti.
Mutta kun sama mummo ohittaa viikon sisällä kolme kertaa kassajonon, niin tekisi mieleni karjaista:
"Jonon perään ja äkkiä vanha akka!" Tai vaikka potkaista nilkkaan.
Salaa.

Mummo on perheen pää:
Pappa juoksuttaa eläkkeensä kiltisti mummolle, joka laittaa rahat omaan huostaansa yöpöydän laatikkoon.  Antaa sieltä sitten kolme euroa iltaisin papalle käteen hänen lähtiessään lähibaariin pelaamaan korttia kavereidensa kanssa.
Saa pappa ostettua juotavaa baarista, kun alkaa janottamaan kuumassa kesäyössä.
Olisihan se noloa, jos pappa kuolisi janoon.
Menisi mummon maine kylällä.

2.Kaupunkimummot:

Jos näet kadulla kulkevan pari tyylikkäästi pukeutunutta laihaa vanhusta, kyse on lajista
"kaupunkimummot".
He eivät kulje koskaan yksin, vaan aina ystävättären kanssa parittain käsikynkkää.
He näyttävät Englannin kuningatar Elizabethilta hattuineen,käsilaukkuineen ja huulipunineen.
He ostavat päivän lehden ja istahtavat sitten kahvilan ulkoterassille espressolle.
Juttelevat keskenään teatterinäytöksistä ja kunnanvaaleista.
Nauttivat elämästään,
sillä heillä ei ole kiire minnekään.
Kotona palkattu albanialainen tai puolalainen rouva siivoaa ja laittaa ruokaa.

3.Tanssimummot

Nämä mummot hoitavat kotia, mutta heillä on aikaa myös iltapäivätansseihin.
He rakastavat tanssia.
Kotivaatteet vaihtuvat nopeasti farkkuihin ja muotipaitaan, ja sitten vain menoksi!
He ovat useimmiten hoikkia, koska liikkuvat paljon, joten takaapäin näyttävät kolmikymppisiltä vaikka ovat jo ylittäneet seitsemänkymmentä.
Edestä katsoen ovat sitten hiukan enemmän "museotyyppejä".
Mutta onko sillä nyt sitten niin väliä?
Ilo on iloa, joka iässä.
Tähän ryhmään kuuluu myös muutamia kahdeksankymppisiä, jotka pukeutuvat "blinblinhaalareihin" ja korkokenkiin. Koristavat hiuksensa rosan värisillä tekohiustupsuilla ja vetävät "housea" henkensä edestä Italian yössä.
Eläköön elämä! Viva la vita!










People have read this post.