tiistai 7. lokakuuta 2014

Taivaansininen


Olin hoitamassa ekaa päivää upouutta hoitolastani Celesteä.
Celeste tarkoittaa taivaansinistä,
mikä kuvastaa hyvin tätä 4-vuotiasta tyttöä:
Suuret siniset silmät ja vaalea kihara tukka.
Enkeli.

Celeste oli ollut päiväkotiryhmässäni,
jossa olin opettajana, joten tunsimme toisemme jo ennestään.
Minulla oli mielikuva "rumasta lapsesta", mikä ei siis pitänytkään paikkaansa.
Ajatukseni tuli "jostain aivojeni taka- alueelta, tai sen ulkopuolelta",
negatiivisesta muistosta:
Celestellä ei ollut enää vaippaa, mutta kakkasi joka päivä housuihinsa.
Minä olin se uhri, joka pesi kakut pois.
Onneksi sitä ongelmaa ei enää ole,
tämä haiseva kehitysvaihe on ohi.

Hain Celesten päiväkodista, minkä jälkeen menimme hänen kotiinsa.
Koti oli pieni mutta kaunis, moderneilla huonekaluilla sisustettu, tyypillinen italialainen nuorenparin rivitaloasunto.
Asunnon edessä iso kivilaattaterassi ruokapöytineen ja lepotuoleineen.
Vihreä, juuri leikattu nurmikko, reunustoilla pensaita ja kukkia ja keskellä nurmikkoa leikkimökki.
Aurinko paistoi ja lämpöäkin oli yli +20°, joten päätimme jäädä pihaan leikkimään.

Nurmikolla hyppelehti harmaa siiamilaiskissa, jonka Celeste esitteli minulle: "Tämä on mun kissa, sen nimi on Giorgia." "Tulee Finlandiasta."
Ai jaa.
Ymmärsin, että äiti oli kertonut Celestelle, että tulen Finlandiasta.
Meni vähän kissat ja leilat sekaisin.
No, valaisen asiaa ajan kanssa.

Kyllästyttyämme ulkoleikkeihin,
menimme takaisin sisälle välipalalle.
Tainnutettuamme nälän ja janon,
jatkoimme sisäleikeillä.
Celeste näytti minulle sormellaan korkeasta hyllystä peliä, mitä haluaisi pelata.
Minulla "ei mennyt jakeluun", mistä
pelistä oli kyse, sillä pelin nimi oli outo ja Celesten lausuma ärrä melkein ällänä, ei helpottanut asiaa.
Esittelin pelilaatikoita toistellen:
"Tämäkö?" "Tämäkö?"
Kunnes selkäni takaa kuului hiljainen huokaus:
"Questa non capisce niente."
"Tää ei ymmärrä yhtään mitään."
Parissa tunnissa hoitolapseni oli luokitellut minut näin.
Että se siitä"opettajan arvovallasta."

Pahemminkin olisi kyllä voinut käydä.
Kokemusta on.
Muutama vuosi sitten, autoin läksyjen teossa, kahta alle kymmenenvuotiasta marakattiveljestä.
Ensimmäisenä työpäivänäni, olin pukeutunut vaaleisiin, kulahtaneisiin farkkuihin, missä oli "muodikkaat repeämät" polven yläpuolella reisissä.
Kun esittelin itseni pojille, menin kyykkyyn, saadakseni katsekontaktin.
KRACKS!!!
Farkkuni repesivät kahtia kummastakin reidestä.
Katastrofi?
Ei ollenkaan.
Pojat nauroivat katketaakseen.

Hyväksyivät minut heti.

Symppis.
Hauska tyyppi.



PS. Kuvat ovat omiani, sieltä täältä, ei Celesten kodista.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti