sunnuntai 2. marraskuuta 2014

"Se juttu"

Pääkoppani on sunnuntaitunnelmissa,
eli levollisen tyhjä,
mutta sydämessä halu kirjoittaa.

Ponnistelin viimeisen aktiivisen neuroonini kanssa, löytääkseni aiheen, mistä kertoa,
mutta ideaa ei tullut.
Aivoni ovat lomalla.

Kunnes nuoruudenystäväni Tarja ehdotti, että kirjoittaisin siitä, miksi alunperin hullaannuin tähän taiteilijoiden ja seikkailijoiden maahan.
Mikä oli "se juttu", joka vei minut mennessään.

Kukapa minua ei muistaisi jo koulunpenkiltä, kuinka istuin pulpetissa tuijottaen poissaolevana ikkunasta ulos, haaveillen Italiasta. Ulkona satoi lunta, ja minun olisi pitänyt opiskella matikan yhtälöitä,
mutta ajatukseni olivat saapasmaassa.

Olin 16-vuotias kun vanhempi siskoni Leena sai päähänsä, että tämän pikkusiskon on nähtävä elämässään muutakin kuin Tampereen Messukylä.
Hän raahasi minut vastoin tahtoani Riminin rantalomalle.
Minusta minulla oli jo kaikki.
Olihan minulla poikaystäväkin.

Onneksi lomamatka ei ollut Alaskaan, tai luultavasti tänä päivänä kirjoittaisin tätä Alaskasta.
16-vuotiaana kun järki ja tunteet eivät kulje käsikkäin.
Eihän minulla mitään Alaskaa vastaan ole, mutta syön kuitenkin mielummin spaghettia Italian auringon alla, kun jäistä seitä iglussa.

Itkin surusta Helsingin lentokentällä, noustessani Riminiin vievään koneeseen.
Rakkaus kun jäi Suomeen.

Itkin surusta Riminin lentokentällä,
noustessani Helsinkiin vievään koneeseen.
Rakkaus kun jäi Italiaan.

16-vuotiaan rakkaus on aika hepposta.

Eli "se juttu" oli nimeltään Paolo.
Kun siihen sitten vielä lisättiin kymmeniä kilometrejä pitkä Riminin aurinkoranta, ulkoilmadiscot, lämpimät, tunnelmalliset, säkkipimeät kesäyöt,
ja italialaisten iloisuus ja vilkkaus,
paketti oli valmis.
Paketin nimi oli vapaus.
Olin "riisunut kengät jalastani ja tanssin paljain jaloin".

Siitä alkoivat lukuisat Italianmatkani, joista tuli vuosien myötä aina vain pidempiä.
Paikat ja Paolotkin vaihtuivat,
mutta olin menettänyt sydämeni tälle maalle.

Talvet opiskelin italiaa
Tampereen työväenopistossa Aimonen johdolla, kesät nautin italialaisesta elämästä.
Lukio oli sivuseikka.

Koskaan en kuitenkaan varsinaisesti ajatellut jääväni lopullisesti Italiaan,
kunnes kohtalo otti elämäni ohjakset käsiinsä ja tässä sitä ollaan.

Italia on minun luonteeni ja persoonallisuuteni koti.

Sydämen hiljainen valinta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti