tiistai 30. joulukuuta 2014

Buon Anno 2015!

Jos satutte olemaan Italiassa uudenvuoden yönä, niin tässäpä teille vinkkejä, miten voitte juhlia.
Vuosien varrella olen toteuttanut kaikki nämä vaihtoehdot, ja voin vakuuttaa, että italialaisille uudenvuoden yö on juhlista juhlin.

Siihen valmistaudutaan kampaajalla ja ostamalla kaupasta pikkumustaa ja glamouria.
Eleganttisuus on illan valttisana, jopa nuorilla, jotka yleensä pukeutuvat farkkulinjaan.

Kukaan ei kökötä uudenvuoden yönä yksin kotona, lapset ja vanhuksetkin ovat mukana juhlissa, lakerikengissään tukka kammattuna.

He jotka haluavat juhlia kotona, järjestävät koti-illallisia perheen tai ystävien kesken.
Illallinen aloitetaan yhdeksän aikaan illalla ja lopetetaan keski-yöllä syötäviin linsseihin, sillä niiden uskotaan tuovan onnea ja ennenkaikkea rahaa.
Tuovat ne jotain muutakin kyllä, huomaat yöllä nukkuessasi mitä.

Keskiyöllä juostaan joukolla pihalle ampumaan raketteja, poksautetaan kuohuviinipullot ja pussaillaan uudenvuoden onnittelut lapsista vanhuksiin.
Juhla jatkuu myöhään aamuyöhön olohuoneessa tanssien.

Jokaisen kaupungin keskustassa järjestetään myös eri laulajien ilmaiskonsertteja.
Tuhannet ihmiset suuntaavat piazzalle kuohuviinipullo kainalossa.
Tämä on ollut yksi hauskimpia kokemuksiani siskontyttöni Lotan kanssa, sillä kun kello löi kaksitoista yöllä, tapahtui jotain sellaista, jota emme osanneet odottaa.

Ihmisjoukko huusi yhteenääneen laskien viimeiset vanhan vuoden sekunnit ja sekunnilleen uuden vuoden alkaessa sadat kuohuviinipullot poksahtivat yhtäaikaa auki.
Spumantea vain hörppästiin ja sen jälkeen sitä suihkutettiin joka puolelta.
Kuohuviini satoi koko ihmismassan päällä ja hulluimmat suihkuttivat sitä suoraan viereisten kasvoille.
Minä ja Lotta olimme erikoisesti maalitauluina.
Nauroimme Lotan kanssa vatsat kipeinä, hiukset läpimärkinä kuohuviinistä ja meikit levinneinä pitkin kasvoja.
Sitten halailtiin ja suukoteltiin kaikki ympärilläolijat, tutut ja tuntemattomat.

Ravintoloissa järjestetään uuden vuoden vastaanottajaisillallisia.
Pöytä pitää varata etukäteen, sillä sali tulee täpötäyteen.
Menú on kaikille sama, yleensä monen ruokalajin  kalaruokaa, keskiyön linssejä unohtamatta.
Tunnelma on elegantti kauniine kattauksineen ja pöytäliinoineen.
Miehet istuvat tummat puvut päällä, naiset uusissa glamourissa uudenvuoden mekoissaan ja kampauksissaan jutellen ja nauttien.
Puolenyön shampanjan jälkeen, useissa ravintoloissa yhtye alkaa soittamaan tanssimusiikkia, joten yö jatkuu aamuyön tunneille asti tanssahdellen.

Nuoret järjestävät keskenään porukkaillallisia jonkun kotona tai vuoristoasunnolla.
Joko jokainen tuo jotain syötävää, tai illallinen tilataan valmiina ravintolasta.
Pojat ovat pukeutuneet tummiin pukuihin ja tytöt korkokenkiin ja kiiltäviin ja säihkyviin minihameisiin.
Keskiyön linssien ja kuohuviinien jälkeen jatketaan iltaa täysissä discoissa.
Kotiin palataan aamulla auringon noustessa.
Pysähdytään kotimatkalla vielä yhteiselle aamupalalle kahvilaan syömään vastaleivotut croissantit ja juomaan cappuccinot.

Uudenvuoden päivän aamuna koko Italia nukkuu.
Kunnes kello on 13 ja lounaan aika.
Kukaan italialainen kun ei jätä lasagnea syömättä, vaikka kuinka olisi juhlittu aamuun asti.

Hyvää Uutta Vuotta 2015!
Buon Anno 2015!

PS.Kuva viime uudenvuodenillasta kodissani.







perjantai 26. joulukuuta 2014

Auguri!

Eilen minut ja Sergio oltiin kutsuttu Monian, Sergion tytön uuteen asuntoon joululounaalle.
Tai oli siellä muutama muukin: lapsia, tätiä, setiä, mummua, serkkua, anoppia ja appiukkoa.
Ota noista sukulaisista selvää.
Parikymmentä joulun juhlijaa.

Kun saavuimme pihaan, Monia oli juuri kääntelemässä lihoja suuressa ulkoleivinuunissa.

Siellä paistui täytetty kana, villisika ja lammas, sekä muutama kilo rosmariiniperunoita.
Liha tuoksui portille asti.

Riccardo ja Stefano juoksentelivat pihassa edestakaisin kepit ja risut käsissä.
Aurinko paistoi ja lämpöäkin +17° niin kivahan siinä oli leikkiä vihreällä nurmikolla.
Suloisia lapsia, ajattelin ja huusin heille: "Ciao! Che fate?"
Eli, mitäs teette?.
Stefano:
"Me tehdään ansaa joulupukille."

Astuimme sisälle olohuoneeseen,
minne joulupöytä oli katettuna.
Asunto ei ole vielä kokonaan valmis, joten huoneessa ei ollut huonekaluja, ja pitkä pöytä tuoleineen mahtui näin hyvin keskelle tyhjää lattiaa.

Asunnossa on kyllä myös patio; aukeavat lasiseinät, joista voit ihailla Spoleton kukkuloita,
ja nauttia auringonpaisteesta.
Mutta Monia ei ole kattanut sinne.
Italialainen ei huomaa onko seinät lasia vai sementtiä kun saa hyvää ruokaa nenänsä alle.

Olohuoneeseen on juuri ostettu,
puu-uuni, missä on kypsymässä lasagne ja parmisaani eli juustoinen vihannesvuoka, sekä tortelliinit hellalla kanakeitossa.
Hiljaa haudutettua makoisaa ruokaa, ajattelee italialainen.

Keittiökin näyttää olevan täynnä tavaraa: kanasalaattia, makkaroita, bruschettaa, hanhenmaksaa, riiputettua kinkkua, friteerattua latva-artisokkaa, pinaattia ja muutakin mitä söin, mutta en nyt muista enää.

Minä toin tullessani suomalaista jouluruokaa: Kalavoileipäkakun ja joulutorttuja.
En ole unohtanut, mitkä ovat suomalaisia jouluruokia.
Mutta mistäs nämä italialialaiset sitä tietävät, että Suomessa syödään jouluna kinkkua eikä kalavoileipäkakkua.
Sen tekeminen kun onnistuu minulta niin hyvin.

Pöytä täyttyy nälkäisistä ja käymme alkupalan kimppuun huudellen:
"Buon appetito!"
Siinähän se iltapäivä meneekin, syödessä.
Aloitamme klo.13 ja lopetamme viiden uutisiin.
Lautaset vaihtuvat ruokalajien mukaan, puheen pölinä ja nauru täyttävät salin.
Sieltä täältä kuuluu mumisevia kommentteja: "Onpa hyvää."

Pari kertaa iltapäivän aikana ovikello soi ja joku yllätysvieras astuu sisään. Juo lasillisen viiniä seurassamme, toivottelee hyvät joulut ja jatkaa matkaansa:

Sörtsön serkku ja paras ystävä  on ensimmäinen yllätysvieras,
minäkin nousen antamaan hänelle poskisuukot tervehdykseksi.
Mukava, komea ja erikoisen tyylikäs mies.
Kun ovikello soi uudestaan, sisälle astuu joku nainen, kaiketi tyttärensä kanssa.
Kävelee suoraan Sörtsön luo kyselemään mitä kuuluu.
Minua ei huomaakaan, mutta ei se minua haittaa, sillä olemme vaiheessa friteeratut latva-artisokat.
Herkkuani, syön mielummin niitä kun juttelen jonkun tuntemattoman naissukulaisen kanssa.
Vai oliko nainen sukulainen?
Vai Sörtsön nuoruudenrakkaus?
No, sama se.
"Saiskos vielä pari artisokkaa?"
huudan pöydän päähän.

Viimeiseksi täytämme pöydän makeilla  jouluherkuilla.
Joulutorttunikin  näkyvät maistuvan vieraille.
Kerron sinne ja tänne sukulaisille joulutorttujen tekemisen vaikeudesta.
Hmmm.
Lopuksi poksautamme kuohuviinipullon.
Kiljumme kaikki yhteen ääneen:
Auguriii!!








tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulua

Nyt aloitan joulusiivon, oikein sellaisen kunnollisen, missä akareilla ei ole mitään selviytymismahdollisuuksia.
Matot pihalle ja lumihankeen.
Ai niin, ei Italiassa ole lunta, eikä mattojakaan kuin yksi olkkarissa.

Jouluihmiset ovat jo paistaneet kinkut, laatikot ja tehneet piparit ja joulutortut.
Ostaneet joululahjat ja paketoineet ne kauniisti ja lähettäneet 100 joulukorttia, tietysti itse tehtyjä.
Nyt vain istuvat kynttilänvalossa tonttuhattu päässä Sylvian joululaulua kuunnellen.
En taida olla jouluihminen.
Olen juhannusihminen:
Makaan mielelläni laiturilla varpaat järvivedessä poutapilviä tuijotellen, tekemättä mitään.

Onneksi joulu tulee silti minullekin.
Kodissani on joulun tunnelmaa vaikka ulkona ei sadakaan lunta, vaan ikkunasta näen kukkivat ruusut ja viheriöivän pihan.
Iloinen italialainen joulu tulossa,
parikymmentä henkeä joulupöydän ympärillä viettämässä yhteistä joulua. Nuorin, sukulaisemme 4-kuukautinen upouusi poikavauva,  vanhin 94-vuotias Sörtsön äiti.
Haikeita hetkiäkin voi tulla; Ajatus, että omat pojat ovat Suomessani joulunvietossa, sekä lapsuuden joulumuistot, saavat helposti kyynelehtimään.
Olen silti kiitollinen tästäkin joulusta, Sörtsöstä, elämästäni äitinä ja kumppanina.
Ja panettonesta, italialaisesta joulukakusta.

Lähetän lämpöiset jouluhalaukset sinulle blogini lukija, ja toivotan onnellista joulua rakkaittesi kanssa.
Sitä samaa lähettelee Sörtsökin,
suu täynnä panettonea.







lauantai 20. joulukuuta 2014

Eilen

8.00:

Sörtsö astuu ulos kylpyhuoneesta. Tuoksupilvi perässä. 

Leila: "Tuoksut naisten hajuvedelle. Ketä naista sä oot halaillut?"
Hyvä kysymys sinänsä, mutta ei ehkä heti aamusta, kun mies ei ole ehtinyt kuin sängystä kylppäriin ajamaan partaansa.
Vai oliko vessassa ollut joku nainen piilossa yön yli? 

"Tämä tuoksu tulee mun uudesta partavedestä." "Ei ole hyvä tuote, pistelee kasvoja", sanoo Sörtsö ja antaa partaveden käteeni.
Katson tuttua punaista tuubia ja ajattelen: " Voi  tosiaan pistellä, jos käyttää partaveden sijasta mun parfyymi suihkugeeliä.


11.00:

Juoksentelen Perugian keskustassa jouluhulinassa.  En muistanutkaan, että Perugian vanhakeskusta näin kaunis.

Ja tiet liukkaat.

 Nahkapohjaiset nilkkurini liukuvat, ja lennän kaaressa kuin Matti Nykänen MM-kisoissa. Sukset vaan puuttuu. Hieno hyppy ja komea lasku maahan, en lyönyt edes päätäni. Jos haluat yksityiskohtaisempaa tietoa tapahtuneesta, niin voit lukea asiasta tämän päivän lehdestä; Corriere dell Umbria, sivu 16. 


12-15:

Suomalaisen ystäväni Riitan kanssa kauppakeskuksessa jouluostoksilla.

Näyttää siltä, että koko Italia jouluostoksilla, vaikka arkipäivä. Eikö ihmiset käy töissä? Ai niin, Italia on täynnä työttömiä. Ja nyt ovat kaikki minun edessäni jonossa ostamassa jouluksi uutta puhelinta. Saan palvelunumerokseni 20, ollaan numerossa 2. 

Vuoroa odotellessa käytämme Riitan kanssa hukka-ajan hyväksemme ja käymme ostamassa toisesta liikkeestä Riitan anopille joululahjan. Hajuveden. Riitalla on nuhaa, joten ei voi haistella eri hajuvesiä, ja minua ei paljon paina ystävän anopin tyytyväisyys lahjasta, joten valitsemme hajuveden paketin mukaan. Ei aavistustakaan mille se tuoksuu. 

Kierroksen lopuksi menemme syömään tunnelmalliseen ravintolaan. Pieniä pyöreitä pöytiä,  tuli takassa, jossa paistetaan torttua,  eli rieskan tyyppistä leipää. Se syödään lämpimänä suoraan tulelta ja täytetään ihan millä vaan; makkaralla, kinkulla, vihanneksilla, juustoilla jne. Syömme sellaiset ja juomme lasilliset valkoviiniä,  jonka tarjoaa talo. Sali on täynnä ihmisiä,  puheen pulina kuuluu joka puolelta. Tunnelma on leppoisa ja rento. Ja ystävän seurassa on aina mukavaa. 


17:

Kotona Spoletossa. Yllätys Sörtsöltä: Pöydällä vaasissa 20 punaista ruusua. Mutta ukkoa ei näy missään. Taitaa olla lenkillä. No, teen lempihommaani odotellessa. Nukun. 









keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Vintti

Sergio astuu sisälle keittiöön,
samalla hetkellä kun minä olen  asettamassa roomankaalia pöydänpäälle, lautaselle kuvattavaksi.
Tähtäilen tablettini kameralla kaalin varjoja ja valoja.
Sörtsö katselee touhuamistani ja toteaa sitten rauhalliseen tapaansa:
"Eikö sun pitäisi keittää se kaali, eikä valokuvata?"

Niin tosiaan.
Uusi tablettini on heikentänyt todellisuudentajuani.

Laitan kattilaan vettä kiehumaan hellalle, ja heitän kaalin veteen.
Tipsuttelen villasukissani olohuoneeseen, ja pysähdyn katselemaan joulupuskaani.
Ei näytä enää tuoreelta, havuille tuoksuvalta puskalta pihlajanmarjoineen.
Tulee mieleen Suomi.
Siis saunavihta.

Käännyn Sergioon päin sanoen:
"Kyllä meidän pitää sittenkin laittaa joulukuusi."
Sörtsö nyökyttelee päätään tyytyväisenä:
"Olet oikeassa, haen sen vintiltä."
Ohi ovat ajat kun joulukuusi haettiin metsästä, nyt se haetaan vintiltä.

Asunnossamme on vintti, jonne mennään sisälle katossa olevasta pienestä luukusta.
Lasketaan katonrajasta alas rautatikkaat, ja kiivetään niitä pitkin ylös vintille.
Sörtsön lastenlasten Riccardon ja Stefanon lempileikki;
mennä papan kanssa vintille.
Minä arvuuttelen sohvalta, touhua alhaalta katsellen, putoaako 2-vuotias  Riccardo tikkailta tällä kertaa vai vasta ensi kerralla.

Vintti on iso, koko asunnon kattava huone.
Mitä tahansa tarvitsen,
Sörtsö hakee sen vintiltä:
Tarvitsen kynttilöitä,
Sörtsö hakee vintiltä.
Haluan uuden taulun seinälle,
Sörtsö hakee vintiltä.
Kaipailen villapeittoa sohvalle,
Sörtsö hakee vintiltä.
Joulukinkun paisto mielessäni,
Sörtsö hakee possun vintiltä.
No, ei ehkä sikaa.
Ei ole ainakaan kuulunut röhkimistä katolta.

Vintti on kuin Mary Poppinsin laukku, siellä on kaikkea.
En tiedä tarkalleen mitä kaikkea.
En ole koskaan käynyt siellä.
Ei kiinnosta.

Sörtsö kantaa vintiltä laatikon,
missä kuusenkoristeita.
Kurkkaan sisälle:
Kullanvärisiä palloja.
Huokaisen;
"Hei. nämä on toissa vuotiset joulukoristeet!"
"Haluan ne viime vuotiset, sydämiä ja hopeapalloja!"
Sörtsö katsoo minua silmiin kärsivän näköisenä, mutta ei sano mitään.
Kiipeää takaisin vintille etsimään "sitä oikeata" laatikkoa kymmenien pahvilaatikkojen seasta.

Minä juoksen keittiöön ottamaan kaalia pois vedestä.
Otan valokuvia kypsästä kaalista.
Ihan erilaiset varjot keitettynä kuin raakana.

Vintiltä kuuluu Sörtsön tuhina:
"Ensi vuonna ostan kuusenkoristeet, joita käytetään joka joulu, aina ja ikuisesti."



Ps.Kuvassa roomankaali. Aikas makee, eikö?








perjantai 12. joulukuuta 2014

Kirja

Ki-ki-ki-kir-ja-kirja!
Sainhan sen sanottua.
Anteeksi änkytykseni,
oli niin tärkeää sanottavaa.

Siis minulta on ilmestynyt kirja.
Blogipostaukseni "Terkkuja Leilalta Italiasta" on julkaistu kirjana.
Kun sain vedoksen kirjasta käteeni,
luin sitä ja ajattelin:
"Ai, sä oot kirjoittanut tällaista."
Kummasti sitä unohtaa itsekin mitä on kirjoittanut.

Omistan kirjan äidilleni,
joka näki minun intohimoni ja rakkauteni kirjoittamiseen pienestä pitäen.
Äiti huokaili usein pilke silmäkulmassa:
"Odotan sitä päivää kun Leila kirjoittaa kirjan."
Se päivä tuli myöhään,
sillä Alzheimer on vienyt äidin muistin, eikä hän tunne minua enää.
Vien silti kirjani äidin käteen sanoen:
"Äiti, tässä se nyt on."
Äiti kokee kirjani lämmön.
Olen varma siitä.

Kirjaa kuuluisi myydäkin, joten illalla tutkiskelin uteliaisuudesta netistä miten se tapahtuu.
Tässä suomalaisen kirjailijan neuvoja, miten saada kirja myydyksi Suomessa.
Lisänä omat kommenttini.

1. Iso ja tunnettu kustantamo:
Kirjaa mainostetaan paljon.
-Kirjani kustantamo on pieni tamperelainen.
Toivottavasti pippurinen.

2. Kirjailija tunnetaan:
Julkkikset myyvät kirjaa jo nimellään.
-Voisin sanoa, että olen Teemu Selänteen Italiassa asuva sisko.
Kuka sitä tietää, sehän asuu Amerikassa.
Tässä Atlanttikin välissä.

3. Asua Helsingissä:
Paljon asukkaita, mainonnan keskipiste, joten kirja hyvin näkyvillä.
-Asun Spoletossa, aika kaukana Hesasta.

4.Kirjailijan vetävä ulkomuoto:
Media haastattelee mielellään hyvännäköisiä kirjailijoita.
-Pamela Anderson tyyppejä?
Mihin ikään asti nainen on seksikäs?
Ohi meni.

Että semmosta.
Mitäs tosta.

Kyllä te löydätte kirjani myös takahuoneen alahyllystä.
Jos haluatte.

Olen tehnyt sen!

Kirjoittanut kirjan!

PS.Kirjani on kirjoitettu suomeksi ja voit ostaa sen blogisivullani olevasta linkistä kustantajalta ilman postimaksua, nettikaupoista tai Suomessa kirjakaupoista.








keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Tiistai

Eilen oli tiistai.
Ihan tavallinen tiistai muille,
minulle syntymäpäivä.

Nyt toteat ehkä:
"Ai, no onnea!"
Eli: "Kiitos kiitos!"

En välittäisi synttäreistä ihan joka vuosi, tässä iässä riittäisi kyllä parin vuoden väleinkin.

Sörtsö oli innoissaan.
Herätti minut puoli viiden aikaan aamuyöstä.
Luulisin, en kyllä katsonut kelloa,
nukutti niin.
Tökkäsi kukkapuskan nenäni alle huudahtaen iloisesti: "Auguri!" "Onnea!"
Yritin hymyillä ja aukaista edes toisen silmäni vastatessani: "Grazie!"
Sain myös lahjan, jonka Sörtsö aukaisi itse.
Nopea mies.
Tabletti.
Jeeeee!
Tarpeeseen tuli: Olen kirjoittanut n.100 blogipostausta kännykkääni,
napsutellen tekstiä silmät viirussa.

Myöhemmin päivällä Petrik ja Thomas soittivat skype puhelun Tampereelta onnitellakseen äitiään.
Mahtava keksintö tämä Skype:
Voit puhua ilmaiseksi ja näet vielä
rakkaasi ruudussa.
Jos he ovat kameran edessä.
Petrik makasi sohvalla,
joten näin hänestä ruudun alareunassa osan hiuksia ja toisen silmän.
Tommista en tiedä missä istui, mutta päätä ei näkynyt ollenkaan, vain hartia mustassa villapaidassa.
Onneksi äiti tunnistaa lapsensa hartiastakin.
Esteristä ei näkynyt mitään,
mutta ääni kuului.
Taisi olla suihkussa.
Facebookissa oli onnittelut,
ensimmäisen kerran näin Esterin kirjoittaneen suomea:
Paljon onnea anoppi!

Postissa tuli yllätys.
Siskoni Tiina oli lähettänyt paketin Suomesta:
Juicen CD ja mukana lappu, jossa siskoni muisteli aikoja, kun lököttelin päivät pitkät sängyllä Juicea kuunnellen ja runoja kirjoitellen.
Nuori ja romanttinen.
Ilmeisesti jo silloin viihdyin makuuasennossa niinkuin poikanikin, sänky on vain vaihtunut sohvaksi.
Oli paketissa pari suklaapötköäkin.
Älkää kertoko Sörtsölle,
Geishat kun olivat jo turvallisesti vatsassa, ennenkuin Sörtsö ehti ne näkemään.

Illalla Sörtsö vei minut vielä ravintolaan syömään,
sama paikka kuin vuosi sitten.
Tunnelmallinen sali;
pieniä pöytiä, himmeitä jouluvaloja ja romanttinen takkatuli.
Ulkona taivaalla valtavan kokoinen
valosydän.
Sörtsön mielestä naurettava,
minusta ravintolan kohokohta.
Kuin meille tehty.
Siksi palaan ensi vuonnakin.

Jos en unohda syntymäpäivääni.








maanantai 8. joulukuuta 2014

Robotti

Minusta on kiva lueskella monia erilaisia blogeja.
Mielenkiintoisia kirjoituksia,
ja henkeäsalpaavan kauniita kuvia.

Innostun kommentoimaan,
joten kirjoitan pitkän tekstin vastaukseksi.
Painan "lähetä"-nappulaa.

Todista ettet ole robotti.
Vai niin.
Ovatko robotit levinneet perheisiin?
Lukevatko robotit blogeja ympäri maailmaa?
Sillälailla se tekniikka kehittyy uskomattoman nopeasti.
Robotit jakavat kuulumisiaan netissä.
Ei pysy hämäläinen perässä.

Pienessä neliössä on jotain Lontoon sumua, taka-alalla epämääräinen teksti.
$√¥[~~}©¶π
Käsi ylös, joka osaa lukea sen.
Minä en.

Siristelen silmiäni.
Otan suurennuslasin esille.
Teksti vaikuttaa mongoliankieleltä.
Harmi kun ei tullut luettua mongoliaa lukiossa, vaikka kävinkin kielilukion.

Annan periksi,
keittelen mielummin kahvit.
Ei kommenttia.
Paitsi jos huomenna löydän joulumarkkinoilta robotin,
joka kommentoi puolestani.

PS.Kuvassa "joulun odotusta" kodistani.








lauantai 6. joulukuuta 2014

Suomi

Onnellinen voin olla maailmassa.
Rakkautta kokea vieraan taivaan alla.

Mutta juureni,
ne ovat tarrautuneet lapsuuteni kotimäntyyn.
Kasvaneet syvälle jäisen maan alle.

Äitini haalistunutta esiliinaa en voi unohtaa, en hellää, huolestunutta silmäystä,
en tuoreen leivän tuoksua keittiössä.

Kesäisen järven viileä vesi koskettaa tänäänkin ihoani.
Sateisen, kostean metsän marjat maistuvat yhä kielelläni.
Puhtaan, viattoman ensilumen rauha laskeutuu jälleen sieluuni.

Suomeni on kaukana,
pohjoisen revontulien,
tähtitaivaan suojassa.
Niin lähellä elämässäni,
sydämeni sykkeessä.
Voimana jokaiseen päivääni.

6.12. 2014  -Leila-