Sain Petralta Turkista; "Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä"-nimisen blogin kirjoittajalta haasteen kestävästä kehityksestä ja kulutustottumuksista tämän päivän Italiassa.
Italia on suuri käsite, ja todellisuus on niin erilainen miljoonakaupungeissa ja etelän ja pohjoisen välillä, joten kerron vain omista kokemuksistani Umbriassa eli Spoletossa.
Paitsi jos haluatte 12612-sivun kaaoksellisen Italia-dokumentin.
Käynkö haastattelemassa Matteo Renziä?
Lähtisköhän minun kanssa pizzalle?
Jos vaikka saisi ilmaiset pizzat.
Hmmmmmm.
Kun tulin 28-vuotta sitten Italiaan,
roskat heitettiin kätevästi ja mukavasti maahan.
Sitävartenhan roskienkerääjät olivat olemassa.
Kerran näin puistossa naisen, joka oli ostanut korkokengät, ja änki niitä jalkaansa puistonpenkillä.
Lopuksi heitti kenkälaatikon puiston nurmikolle.
Minä olisin halunnut juosta pimun perään, ja laittaa naisen pään kenkälaatikkoon.
Kannen kunnolla kiinni.
Sen verran oli erilaiset näkemykset luonnonsuojelusta minulla suomalaistytöllä italialaiseen hepsukkaan verrattuna.
Paljon ovat asiat muuttuneet,
vaikka parantamisen varaa on edelleenkin.
Uudet sukupolvet ovat ymmärtäneet luonnon rajallisuuden ja ilon puhtaammasta ympäristöstä.
Talot rakennetaan energiaa säästävillä materiaaleilla,
hyväksikäytetään aurinkoa ja tuulta energiana, valoja ei pidetä turhaan päällä, vettä ei tuhlata, roskat lajitellaan, lämmityksessä säästetään ja bensana käytetään vain "vihreää bensaa".
Kun vain henkilöautojen kulutus vähenisi.
Italiassa on Euroopan eniten autoja perheissä. On isompi perheauto ja jokaisella perheenjäsenellä oma pienempi kaupunkiauto, jolla ajellaan päivät pitkät yksistään lähiliikenteessä.
Bussiliikenne on mitätöntä, sillä kysyntää ei ole.
Pyöräily on näissä Umbrian kukkulaisissa maisemissa aika mahdotonta.
Kun poljet jatkuvia korkeita ylämäkiä melkein +40° asteen lämmössä, niin jo 10- min.päästä istahdat ensimmäiseen baariin juomaan jotain jäistä, kieli pitkällä ja hiestä märkänä päästä varpaisiin.
Vain hiukset pysyvät kuivina.
Ei mitään pelkkää otsahikoilua.
Ennen Italiassa oli niin tasaisen lämmin, että lämmitystä ei sen kummemmin tarvittukaan, mutta nykyään kun ilmat muuttuvat hetkessä tropiikkisesta kuumuudesta, myrskyihin ja räntäsateisiin, ilman lämmitystä ei voi elää.
Eli kesällä hurraavat ilmastointilaitteet, talvella lämmityslaitteet.
Lämmitys on kallista Italiassa, joten siinä koitetaan säästellä.
Mieluummin pidetään sisällä villapuseroa ja lämpötilaa matalammalla, ja käytetään rahat vaikka matkusteluun, kun maksetaan hurjia lämpölaskuja.
Italialaiset ovat esteetikkoja, jotka rakastavat ostaa kauniita vaatteita.
Vaatekaupoissa näet isoja työnnettäviä ostoskärryjä kuten ruokamarketeissa.
Niihin ei vain ladata maitopurkkeja vaan asukokonaisuuksia.
Kun italialainen lähtee ostamaan housuja, hän ostaa samalla myös housuihin yhdistettävän takin, puseron, kengät, laukun, kaulakorun ja hiuspinnit.
Mutta italialainen on myös antelias, joten hyvätkin tai käyttämättömäksi jääneet vaatteet, viedään tien varsilla oleviin keräyslaatikoihin, jonkun muun iloksi.
Kirkon tiloissa järjestetään vaatepöytiä, josta esim.työttömät tai pakolaiset voivat hakea ilmaiseksi puhtaita, hyväkuntoisia vaatteita.
Italialainen ei turvaudu valtioon,
vaan toiseen italialaiseen.
Naapuriin, kyläläiseen, saman kaupungin asukkaaseen.
Jos jossain perheessä on vakavasti sairas lapsi, joka pitäisi leikata Amerikassa, mutta maksaisi satoja tuhansia euroja, joten perheellä ei ole siihen taloudellista mahdollisuutta, koko kaupungin asukkaat osallistuvat rahalahjoituksiin,
kukin mahdollisuuksiensa mukaan,
jotta lapsi saadaan leikkaukseen.
Tätä piirrettä olen aina ihaillut italialaisissa.
Lähimmäisen rakkaus toimii ruohonjuuritasolla.
Tulevaisuus on tuntematon.
Mutta yhdessä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti