torstai 7. toukokuuta 2015

Munkit ja nunnat

Tässä katolisessa maassa, näkee usein munkkeja ja nunnia kävelevän kadulla.
He ovat jotenkin salaperäisen ja mysteerisen näköisiä, joten en lähesty heitä helposti.
Onko siellä nunnan kaavun alla ihan oikea ihminen?
Joka syö ja juo ja käy jopa vessassa?

Montessorikoulussa oli oppilaana kaksi japanilaista nunnaa, joita yritin lähestyä arkisilla kysymyksillä.
Vastaus oli hymy, hymy, ja vielä kerran hymy.
En vuoden aikana saanut heiltä minkäänlaisia mielipiteitä asioista, vain hymyä.
Myöhemmin ymmärsin, että se oli japanilaista kohteliaisuutta.
Täydellinen vastakohta minun totuuksia pamauttelevalle luonteelleni "kun kerran kysyit, niin vastaan".

Joskus olen nähnyt nunnia yhdessä lenkillä, ja katsellut suu auki: Kaavut eivät tee nunnista kovin urheilullisen näköisiä.
Olin kuvitellut, että nunnat vain rukoilevat kammioissaan ja vapaa-aikanaan kasvattavat yrttejä kirkon takapihalla.
Josta tehdään likööriä.
Ainakin Italiassa.
Vuosien myötä olen myös kokenut mitä on asua lomalla nunnaluostarissa: Rauhaa ja maukasta kotiruokaa.
Nunnat osaavat kokata.

Uteliaisuuteni on suurimmillaan nunnia kohtaan,  jotka ovat antaneet elämänsä pelkkään rukoukseen.
Asuvat kammioissaan, eivätkä tule sieltä ulos päivänvaloon, ihmisten ilmoille, koko elämänsä aikana.
Kutsumus täytyy olla yliluonnollisen vahva, jotta moiseen pystyy, menettämättä järkeään.
Kun käyn kirkoissa, tutkin seinien reikiä ja kurkin niihin, jos vaikka näkisin jonkun rukoilevan nunnan kasvot.
Assisissa on myös luostari, jonne tienviitta "Ruotsalaiset nunnat".
Aivoni eivät oikein käsitä yhdistelmää ruotsalaiset ja nunnat.
Ruotsalaiset ovat abbaa ja jääkiekkoa, ja vapaata elämää, muistaisin.
Minähän tunnen hyvin ruotsalaiset.
Olen syntynyt Tukholmassa.

Munkit ovat sitten vielä oma lukunsa, koska sen lisäksi,  että heillä on kaavut, he ovat myös miehiä.
Kuka heitä uskaltaa lähestyä?
En minä ainakaan.
Assisin kaduilla vilisee munkkeja,  ruskeissa franceskaani kaavuissaan ja sandaaleissaan.
Nuoria miehiä, ja usein yllättävän komeita.
Tuijotan heitä ja mietin: "Mikä saa hyvännäköisen nuoren miehen, jolla elämän kaikki mahdollisuudet edessä, valitsemaan luostarin?"
Uskon mysteeri.

Papit ovat tuttavallisempia.
Kuten minun hääpappini.   
Jouduttiin siirtämään häitä viikolla, kun papilla ei ollut aikaa vihkiä meitä sinä viikonloppuna kuin olisimme halunneet.
Papit ovat niin kiireisiä?
Ei ei.
Juventuksen peli.

Ps.Lähden tai tulen tänään Tampereelle lomalle, joten postauksiini tulee viikon tauko.
Aikani kun menee Tammelantorilla mustaamakkaraa hotkiessa, joten jos teidän tulee ikävä minua, niin lukekaa sillä aikaa vaikka noita minun vanhoja höpötyksiäni.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti