lauantai 19. joulukuuta 2015

Tyttöjen ja poikien lelut

Luin artikkelin Anttilan kuvaston  "tyttöjen ja poikien leluista" aiheuttaman ongelman.
En yleensä kirjoita tämän tyyppisiä postauksia, mutta tämä asia äitinä, Montessoriohjaajana, ja lasten kanssa työskennelleenä, kosketti  minua ja jäin miettimään asiaa, joten ajattelin kirjoittaa oman mielipiteeni ja näkemykseni asiasta.

Minusta tämä on aikuisten ongelma, ei lasten.
Aikuiset ovat menneet sivuteille, harhateille asian ytimestä.
Kehitettiin aikuisten sääntö: Leluja ei saa jakaa tyttöjen ja poikien leluihin.

Kysymys ei ole, mitkä ovat tyttöjen, mitkä poikien leluja, vaan saavatko lapset vapaasti valita lelunsa ja leikkiä leluilla, jotka heitä vetävät puoleensa.
Ei lapsi mieti mitä sukupuolta lelu on sitä valitessaan, hän valitsee lelunsa spontaanisti.
On olemassa naisten ja miesten koruja ja kenkiä, tyttöjen ja poikien luistimia ja koulureppuja, niin miksi lasten lelujen pitää nyt olla sukupuolettomia, jossain välimaastossa, niinkuin se olisi ongelma lapsen tasapainoiselle kehittymiselle.

Lapsi on tyttö tai poika, hiljainen tai vilkas, syvällinen tai sosiaalinen.
Lapsen persoonallisuus kasvaa sitä vahvemmaksi, mitä paremmin hän tuntee itsensä, ja siihen kasvuun kuuluu myös tietoisuus olla tyttö tai poika.
Tietoisuus oman itsensä ainutlaatuisuudesta, vahvuuksien ja heikkouksien hyväksyminen turvallisessa ilmapiirissä, erilaisuuden ymmärtäminen, kasvattaa lapsesta tasa-painoisen ja itseään rakastavan aikuisen, joka osaa rakastaa terveesti myös muita.

Miksi tytölle ei voi sanoa, että joku lelu on poikien lelu, mutta samalla antaa mahdollisuus valita se itselleen, jos siitä tykkää, luonnollisesti,  tekemättä valinnasta jotenkin outoa. Kyllä tytötkin voivat kaivata poikien leluja, kuten pojat tyttöjen.
Se on minusta oikeata valinnan vapautta, lapsen persoonallisuuden valinta.

Toisaalta lasten leluista tehdään sukupuolettomia, mutta samalla tytöt puetaan vaaleanpunaisiin päästä varpaisiin.
Eikö se ole ristiriitaista?
Annetaan tyttöjenkin valita ruskeat housut , tai pojan vaaleanpunainen villapaita.
Näin lapsella on  mahdollisuus olla vapaa, onnellinen oma itsensä, tyttönä ja poikana.

Lasten elämä olisi niin helppoa, jos ei olisi  aikuisia tekemässä siitä niin vaikeaa teorioittensa myötä.










tiistai 15. joulukuuta 2015

Musta silmä

Jos joku olisi huomannut toivottaa minulle rauhallista joulun odotusta, niin ehkä viimeinen viikkoni  ei olisi ollut niin hullunmyllyä kun se on ollut.
Tiedä sitten.

Ymmärsin, että sohvakin voi olla hengenvaarallinen paikka,  kun viikko sitten nousin nopealla liikkeellä sohvalta ja jalkani jäi jumiin lattialla makaavan peiton sisään.
Parin metrin lento kaaressa, ja hätälaskeutuminen  keskelle olkkarin lattiaa hakaten otsaani  kivenkovaan  italialaiseen marmorilattiaan.
Tässä vaiheessa haikailin  suomalaisten parkettien perään.

BUM! AI! VOI! Olenko vielä hengissä?
Otsaani jomotti, käsi kipeä ja rintalasta kuin turpiinsa saaneella.
Makasin maassa vatsallani  kädet ja jalat levällään ja kiittelin taivasta kohdin, että hengitin vaikka en pystynyt liikkumaan.
Kun pahin oli ohi, otin pakastimesta vihannespussin otsalleni ja horjuin takaisin sohvalle makaamaan , sillä tunsin menettäväni tajuntani.
Vapisevalla kädellä hapuilin kännykkäni  sohvapöydältä ja soitin Sergiolle:
"Vauhdilla kotiin, voin huonosti!"
Sörtsö oli muutamassa minuutissa kotona sohvan vieressä minua tuijottamassa sanoen:
"Eihän sua voi jättää hetkeksikään yksin, kun heti tapahtuu!"

No nyt jäi sitten joulun tuoksut meidän kodin ulkopuolelle, ja kotinikin kävi siivoamassa ammattisiivooja.
Sörtsöni koristeli joulukuusen, omien sanojensa mukaan yksinkertaisesti.
Palloa ja hörhelöä on joka mallia ja joka väriä.
Sekoitti kaikki vanhat huolella valitsemani eri vuosien yksiväriset joulupallot ja teki niistä sekahedelmäsopan.
Italialaisella ja suomalaisella kun on vähän eri käsitykset sanasta  "yksinkertainen".
Hyvä tuli, totesin minä.
Kuusi mikä kuusi.

Makailen sillä vaarallisella sohvalla silmä mustana ja parantelen kipeitä luitani.
Ajankulukseni tuijottelen kateellisena muiden facebook postauksia mahtavista itsetehdyistä piparkakkutaloista:
Piparkakkutalot ovat näköjään laajentuneet niin, että tänä vuonna niissä on myös puutarhat ja pihalla leikkivät lapset, uima-altaat vaan puuttuvat.
No, ehkä ensi vuonna.
Porealtaalla.
Onneksi on käsi kipeä, niin on syykin miksi meidän pöydällä ei komeile piparkakkulinna.
Terveellä kädellä olisin osannut taiteilla autotallin.
Neljä seinää, tasakatto. Ilman ikkunoita.

Tänään Sörtsö tarkasteli vointiani kuin omalääkärini  konsanaan ja oli iloinen,  että kävelenkin jo jonkin verran.
Tutki sitten kulmat kurtussa mustaa silmääni ja totesi lopuksi hymyillen:
"Hyvältä näyttää!
Jouluksi se on pudonnut."
Johon minä ihmeissäni: "Siis mikä on pudonnut jouluksi?"
Sergio: "Sun silmä."



Kuvissa: Putoava silmä ja luksus piparkakkutaloja.










sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Terkkuja Leilalta Italiasta

Onkos kaikki joululahjat jo ostettu?
Tässä lahjavinkki kirjastani, jonka olen kirjoittanut rehellisellä sydämellä italialaisesta elämästä.
Kirjoittaessani olen itkenyt, mutta ennenkaikkea nauranut ja iloinnut.
Jos haluat itsellesi tai ystävällesi hymyn huulille ja jotkut hörönaurutkin, niin voit tilata kirjan esim. Adlibriksestä, saat sen kotiisi muutamassa päivässä.
Tämä kirja on sinulle, joka rakastat lötkötellä sohvalla joulunpyhät , mussutella suklaata, ja nautiskella humoristisista pakinoista.

Iloisia lukuhetkiä!
Leila










maanantai 7. joulukuuta 2015

Leidien eleganssia linnan juhlissa

Oli mielenkiintoista seurata itsenäisyyspäivän linnan juhlia Yle-Areenalta Italiasta käsin.
Erikoisesti minua kosketti sotaveteraanit, jotka saivat minut liikuttumaan, sekä komea presidenttipariskunta, josta me suomalaiset saamme olla ylpeitä.

Nainen kuin olen , niin kutsuvieraiden puvut tuli tarkasteltua silmät sirillään.
Tässä ajatuksiani joidenkin leidien puvuista:

Nasima Razmyar:

Persoonallinen ja kaunis mekko, joka antoi hienostuneen vaikutelman, tumman ja hennon  Nasiman kantamana.
Tavallisen pälliäisen päällä, mekko olisi näyttänyt kangaskasalta, mutta Nasiman luonnollinen eleganssi teki mekosta yhden illan kauneimpia.
Sininen väri kävi hyvin mekon tyyliin, mustassa erikoiset leikkaukset eivät olisi tulleet esille.
Arvosana: 9

Tiina Lymi:

Mekko oli kuin taideteos,  mutta henkilökohtaisesti se ei minua kummemmin sytyttänyt.
Ehkä siksi, että en erikoisemmin pidä kullanvärisestä, joka on haasteellinen värivalinta, koska se sopii harvan suomalaisen naisen ihonväriin.
Laukusta täysi kymppi,  vaikka ei ollutkaan perinteinen iltalaukku, mutta oli nappiin mekon kanssa.
Arvosana: 8

Kike Elomaa:

Toinen haasteellinen värivalinta, ihonvärinen. Sopi kyllä värinä Kikelle, koska hänellä oli vielä jäljellä kesäistä rusketusta.
Kalpeanaama ja mekon väri yhdessä, tekisi naisesta näkymättömän haamun, mikä ei ole kaiketi tarkoitus linnanjuhlissa.
Hapsut ovat olleet viime aikoina kovin muodissa, mutta ei herranjestas iltapukuun!
Piste kuitenkin Kikelle siitä, että hän uskalsi olla oma itsensä pukuvalinnassaankin.
Arvosana: 7

Kiira Korpi:

Kun nainen on näin kaunis, niin säkkikin näyttää kauniilta, mutta tästä mekosta en kertakaikkiaan tykännyt.
Minulla on ollut samantyyppiset kuviot viisi vuotta vanhassa sunnuntaimekossani, kuin tässä kaulus.
Yläosa on liian arkinen leikkauksineen, ja auttamattomasti myös vanhanaikainen.
Vain kanapuku voitti karmeudessaan tämän.

Hiukset olivat kauniit, tyylikkäät mutta luonnolliset.
Minusta monilla oli todella kauniita hiusasetelmia, jopa tyylikkäämpiä kuin itse puvut.
Vastakohtana oli myös hampputukkia, joilta oli ilmeisesti loppunut hiustenhoito-aine, ja yhdellä rouvalla oli hiuksissaan myös Hawaiji-tyylinen tekokukka, joka vei puvustakin elegantin, nyt kun ei ollut kyseessä discoilta, jonne kukka olisi ollut nappiin farkkuja naisellistamaan.
Yksinkertainen ponnarikin  voi olla tyylikäs nuorella,  jos erikoisen pitkä, piikkisuora ja kiiltävä,mutta ponnarit mitä näin, eivät kuuluneet tähän joukkoon.
Arvosana nousee pisteellä laukusta, joka eroittautui puvusta ja kengistä.
Niinkuin muotiguru Giorgio Armani sanoo: Naisten pahin tyylivirhe  on samanväriset laukku ja kengät, laukun kuuluu näyttäytyä puvusta, olla katseenvangitsijana erilaisuudessaan.
Arvosana:  7

Susanna Koski:

Kaunis punainen alaosa, mutta yläosassa liikaa  kultaa, liian läpinäkyvä,  liian rämeilevä, ja kaulakoru olisi pitänyt jättää pois.
Kaikkea liikaa.
Näin joukossa kyllä myös jonkun toisen vieraan kantamana, erittäin kauniin yksinkertaisen punaisen puvun.
Punaiseen pukuun ei tarvita muita härveleitä, sillä puvussa on valttia nimenomaan väri.
Punainen; katseenvangitsija, voimakas, naisellinen ja intohimoinen.
Arvosana: 6

Maria Guzenina:

Nyt ollaan minun kotikonnuillani,  sillä puvun oli suunnitellut  Dolce & Gabbana, joka on lisäksi minun lempi muotisuunnittelijani barokkilaisella, naisellisella ja keveällä tyylillään.
Mekko on kaunis,  vakaata tyylisilmää, mutta väärässä paikassa. Tiesiköhän muotisuunnittelija, että kyseessä oli linnanjuhlat eikä häät?
Kesäinen kukkakuvio ei minua oudostuttanut, sillä Italiassa käytetään nykyään kesäisiä kuvioita myös talvella, ja uskon, että tyyli on tullut jäädäkseen.
Vapaana liehuva hampputukka pahensi yleiskuvaa.
Arvosana: 8

Pia Nykänen:

Vaaleansininen sopi todella hyvin Pialle, ja puku oli hentomainen, liihoitteleva.
Tämä oli yksi harvoista pitsimekoista, joista pidin, vaikka alaosassa oli jopa tylliä.
Pitsimekkoja oli paljon, mitkä ovat olleet muodissa jo muutaman vuoden, mutta ne eivät minusta sovi linnanjuhliin. Kauniita häissä, syntymäpäivillä tai juhlaillallisella, mutta niistä puuttuu se yksinkertainen eleganssi,mitä linnanjuhlissa haluaisi nähdä.
Arvosana: 8

Päivi Räsänen:

Yleisesti en tykkää kermakakkumaisista tai paksusta silkkimäisestä kiiltävästä mekosta, minusta ne ovat yliampuvia amerikkalaistyylisiä mekkoja, jotka kuuluvat lukiolaisten bileisiin, mutta Päivin päällä tämä mekko oli upea. Hän oli säteilevän kaunis.
Arvosana: 8

Jenni Haukio:

Tässä tyylinäyte. Jenni näytti kuninkaalliselta, naiselliselta, klassiselta , arvokkaalta,elegantilta ja erittäin kauniilta.
Puvun väri oli top, ei olisi paremmin voinut valita.
Yksinkertaisuus täydellistä eleganssia, ja vähäinen pitsi antoi asuun keveyttä.
Valinta jättää kaula paljaaksi, ilman kaulakorua, antoi hentoutta ja tyylikkyyttä yleiskuvaan, sekä nosti esille yksinkertaisen kauniit korvakorut.
Hiukset ja meikki huolitellut, mutta luonnolliset.
Olin ylpeä presidentin vaimosta.
Arvosana: 9